Kirjoittaja toimeve » 05 Loka 2006, 18:14
Yksinäinen ukkometto lyö ittiihän matalaksi. Pieni kuusen näre antaa riittävän näkösuojan mutkaisen pienen asvalttitien reunalla. Metto on hämilhän. Mikä on tuo jyrinä? Ukkonen?
Pieni kuusen näre antaa näkö- mutta ei kuulosuojaa.
- "...mutta mikä on tuo jyly?", miettii metto ja painautuu entistä tiivhimmin kostiaa varvikkoa vasten.
Schuberth S1:n sisällä kypäräkaraoke raikaa: "...ajan päivin ajan öin, mä sua ikävöin, sen tiedät vaikken kertoisikaan. On paljon helpompaa lähtee matkaa jatkamaan kun suloisimman hymyn sulta saan..." hoilaa jo poikavuojet taaksejättäny keski-ikäinen motoristi suosikkiartistinsa parin vuojen takasta hittiä.
Korvantaukset on kuivanhet mutta poikamainen pilike silimäkulumassa kertoo jottain syvällistä hänen asenteesthan itteensä ja ympäröivhän maailmhan. Liki nollaa oleva astemäärä herättää tiettyä kunnioitusta kylmää asvalttia kohthan, mutta lokakuun viies päivä on kuitenki jo sen verran kaukana kesän kiihkeimmistä kilometreistä, että nyt se saa riittää - tältä kauelta.
Vilkasu mittarhin kertoo, että vauhtia on mukavasti, tuon mutkan jälkhen aukiaa soppeli suora. Kolmosta laatikhon ja kohtuullinen hiastus mutkhan tultaessa, ties vaikka kosteutta kurvissa.
Ei ollu.
Suora aukiaa. Ei kettään vasthan tulossa. Pari kilometriä komian maaruskan koristamaa kuivaa asvalttia. Keltanen on jo tippunu puista maahan. Koristava siellä kulkijan matkaa.
Vilkasu vielä peilhein, ei kettään taustallakhan. Polvet tiukemmin tankkia vasten, pieni päättäväinen kääntö oikialla ranthella.
Että lähtee loihakhasti!
Kierrokset reilusti kympissä ja nelosta pessään...kohta suora loppuu...uus mutka eessä, kaasun löysäys, nostan leviät hartiat pleksin takkaa. Jep, ajot tältä kauelta paketissa, ennään siirtymätaipale kerhon hallille. Pyörä lämpimhän oottamhan uutta kevättä ja ajokelejä. Uusia kilometrejä.
Levikkeellä pyöräytän pyörän takasin kohti kirkonkyllää. Nauttien viimesistä viiestätoista kilometristä. Rauhallisesti ja antaumuksella. Keltanen ruskakoivun lehti oli eksyny asvaltille, se pyörähti lenthon Hayabusan ilmavirrasta. Muutaman epämääräsen kiepin jälkhen se pääty tienvierellä olevan pienen kuusennärreen matalille oksille.
Närreen juurella ukkometto tärisi vielä hieman. Uskalsi kuitenki pikkuhilijaa nostaa pääthän kun jyly vaimeni.
Tältä kesältä.
[color=#000000]Yksinäinen ukkometto lyö ittiihän matalaksi. Pieni kuusen näre antaa riittävän näkösuojan mutkaisen pienen asvalttitien reunalla. Metto on hämilhän. Mikä on tuo jyrinä? Ukkonen?
Pieni kuusen näre antaa näkö- mutta ei kuulosuojaa.
- "...mutta mikä on tuo jyly?", miettii metto ja painautuu entistä tiivhimmin kostiaa varvikkoa vasten.
Schuberth S1:n sisällä kypäräkaraoke raikaa: "...ajan päivin ajan öin, mä sua ikävöin, sen tiedät vaikken kertoisikaan. On paljon helpompaa lähtee matkaa jatkamaan kun suloisimman hymyn sulta saan..." hoilaa jo poikavuojet taaksejättäny keski-ikäinen motoristi suosikkiartistinsa parin vuojen takasta hittiä.
Korvantaukset on kuivanhet mutta poikamainen pilike silimäkulumassa kertoo jottain syvällistä hänen asenteesthan itteensä ja ympäröivhän maailmhan. Liki nollaa oleva astemäärä herättää tiettyä kunnioitusta kylmää asvalttia kohthan, mutta lokakuun viies päivä on kuitenki jo sen verran kaukana kesän kiihkeimmistä kilometreistä, että nyt se saa riittää - tältä kauelta.
Vilkasu mittarhin kertoo, että vauhtia on mukavasti, tuon mutkan jälkhen aukiaa soppeli suora. Kolmosta laatikhon ja kohtuullinen hiastus mutkhan tultaessa, ties vaikka kosteutta kurvissa.
Ei ollu.
Suora aukiaa. Ei kettään vasthan tulossa. Pari kilometriä komian maaruskan koristamaa kuivaa asvalttia. Keltanen on jo tippunu puista maahan. Koristava siellä kulkijan matkaa.
Vilkasu vielä peilhein, ei kettään taustallakhan. Polvet tiukemmin tankkia vasten, pieni päättäväinen kääntö oikialla ranthella.
Että lähtee loihakhasti!
Kierrokset reilusti kympissä ja nelosta pessään...kohta suora loppuu...uus mutka eessä, kaasun löysäys, nostan leviät hartiat pleksin takkaa. Jep, ajot tältä kauelta paketissa, ennään siirtymätaipale kerhon hallille. Pyörä lämpimhän oottamhan uutta kevättä ja ajokelejä. Uusia kilometrejä.
Levikkeellä pyöräytän pyörän takasin kohti kirkonkyllää. Nauttien viimesistä viiestätoista kilometristä. Rauhallisesti ja antaumuksella. Keltanen ruskakoivun lehti oli eksyny asvaltille, se pyörähti lenthon Hayabusan ilmavirrasta. Muutaman epämääräsen kiepin jälkhen se pääty tienvierellä olevan pienen kuusennärreen matalille oksille.
Närreen juurella ukkometto tärisi vielä hieman. Uskalsi kuitenki pikkuhilijaa nostaa pääthän kun jyly vaimeni.
Tältä kesältä.[/color]